perjantai 31. tammikuuta 2014

Hertan kuulumisia


Hertta on osottautunut viikon mittaan todella suloiseksi ja rohkeaksi tytöksi. Hertta suhtautuu ihanan avoimesti ja pelottomasti uusiin asioihin. Edes kissat ja tollerit eivät peloittaneet pikkuista vieraillessamme Ellalla.

Tytöntylleröllä kävi myös hyvä tuuri muuttamisajankohtansa kanssa, sillä minulla alkoi koeviikko maanantaina, joten Hertan ei ole tarvinnut olla vielä kertaakaan muutamaa tuntia pidempää aikaa yksin. On ollut ihanaa ehtiä tutustua siihen kunnolla!

Naomi on edelleen sitä mieltä, ettei aijo ryhtyä kakaroiden satutädiksi, mutta sentään suostuu jo "noutoleikkiin" Hertan kanssa. Leikin ideana on, että Naomi juoksee pallon perässä ja Hertta päättömästi Naomin perässä. Leikillä on kuitenkin yksi Naomin asettama sääntö, jos Hertta hipaiseekin Naomia leikki loppuu siihen. Naomi siirtyy murahtelujen kera sohvalle, jonne Hertta parka ei vielä pysty hyppäämään. No jokatapauksessa positiivista edistystä, ehkä tytöistä tulee vielä kaverit, kunhan Hertta kasvaa vähäsen.

Pesin Hertan tänään itse ensimmäistä kertaa. Vaikka Hertta onkin bolognese, joka ei ole föönattava rotu, on senkin hyvä totuttaa koirafööniin. Niinpä föönasin sen myös pesun jälkeen. Pesun aikana Hertta ei juurikaan itkenyt, mutta koirafööni vähän pelotti. Hertan onneksi pentuturkki kuivuu nopeasti.




keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Voiko allerginen hankkia koiran?

Villakoirista ja bichon friseistä puhuttaessa törmää usein kysymykseen voiko allerginen hankkia jommankumman näistä roduista. Rotuja kutsutaan myös "ei allergisoiviksi" roduiksi. Mitään absoluuttisen varmaa vastausta kysymykselle ei ole, sillä allergiat ovat yksilöllisiä. 100% allergiavapaata koiraa ei ole olemassakaan. Pennun ostaminen perheeseen, jossa on koirille allerginen henkilö on aina suuri riski. Koirasta luopuminen on kipeä asia, eikä uuden luotettavan kodin löytäminen ole varsinkaan aikuiselle koiralle aina helppoa. Kuitenkin moni ihminen, joka saa hyvinkin voimakkaita oireita niin sanotuista "perus koirista" (joilla tarkoitan noutajia, paimenia ja niin edelleen) voi pitää villakoiraa tai bichon friseä, mukaan lukien oma äitini. Vaikka koiran hankkiminen allergiaperheeseen on suuri riski ja en sitä todellakaan kaikille suosittele, voin silti rehellisesti sanoa, että tämän riskin ottaminen oli yksi elämäni parhaista päätöksistä.

Koira-allergikot saavat oireita koiran hilseestä, virtsasta ja kuolasta. Villakoirista ja bichon friseistä ei irtoa karvaa, joten ne eivät levittele hilsettä karvojensa mukana ympäri taloa. Kumpikaan niistä ei juuri kuolaa ja ne oppivat yleensä helposti sisäsiisteiksi. Ihmisellä on mahdollisuus siedättyä koirille, mikäli allergeenejen määrä pidetään riittävän alhaisena. Siedättymisellä tarkoitetaan elimmistön kykyä oppia sietämään allergian aiheuttajaa, jolloin oireita ei enää synny tai ne ovat hyvin vähäisiä.

Koiran hankkiminen allergia perheeseen ei ole järkevää, mutta mikäli olet valmis todella sitoutumaan koiran hankintaan, perehtymään rodun valintaan ja huolehtimaan kotisi siisteydestä allergeenejen minimoimiseksi voit harkita. Lisäksi sinun tulee olla valmis siihen, että joudut ehkä kaikesta yrityksestäsi huolimatta luopumaan rakkaasta lemmikistäsi ja etsimään sille uuden rakastavan kodin.

Onko kenelläkään tutullasi bichon friseä tai villakoiraa? Olisiko sitä mahdollista saada hoitoon siksi aikaa, että nähtäisiin tuleeko oireita lyhyessä ajassa (esim. viikon sisällä) Saisit hieman viitteitä siitä tuleeko sinulle tai perheenjäsenellesi oireita rodusta, varmaa tietoa et voi kuitenkaan tästäkään saada, sillä oireet voivat puhjeta vielä useita kuukausia koiran hankkimisen jälkeenkin.

Siedättyminen vaatii allergeenien minimoimisen, lisäksi siivoamalla minimoit mahdollisuutesi saada allergisen reaktion. Eli jos et ole siivoaja ihmisiä, mieti tarkkaan haluatko jatkossa alkaa kuuraamaan lattioita entistä useammin?

Jos allergiasta huolimatta päätät hankkia koiran:
Valitse pieni, vähän kuolaava, aikuisena sisäsiisti koira, jolta ei lähde karvaa. Kun koiran ihopinta-ala on pienempi, siitä irtoaa vähemmän hilsettä. Kun karvaa ei irtoa hilsettä ei puolestaan kulkeudu karvojen mukana ympäri taloa. Kuolassa ja virtsassa on paljon allergeeneja, älä siis hanki kuolaavaa koiraa ja opeta koirasi kunnolla sisäsiistiksi!

Pidä koira puhtaana ja pese se säännöllisesti, ettei hilsettä ehdi kertyä niin paljon turkkiin. Muista kuitenkin, että jos koiran turkkia pestään liian usein saattaa sen iho ärsyyntyä ja alkaa samalla myös erittämään enemmän hilsettä. Kerran viikossa on siis hyvä. Koiran pesemisestä ja trimmaamisesta vastaa joku muu henkilö kuin perheen allergikko. Trimmaus kannattaa myös suorittaa suljetussa tilassa, joka on helposti puhdistettavissa vedellä (esim. kylpyhuone)

Kiellä ehdottomasti koiraasi nuolemasta sinua. Pese allergeenit hiuksistasi ennen nukkumaan menemistä. Koira ei saa tulla allergikon sänkyyn, mieluiten edes makuhuoneeseen. Ilmanputsari on myös erinomainen hankinta! Sijoita se makuuhuoneeseen allergikon sängyn viereen. Kuivamoppaa lattioita 2 päivässä.
Mieti valmiiksi varma suunnitelma mitä teet, mikäli et pystykkään pitämään koiraa. Suostuuko kasvattaja ottamaan sen takaisin vai onko tuttavapiirissä, joku joka voi ottaa koiran itselleen?


Miedän kaksi vähäallergisoivaa koiraa nauttii kevätauringosta keväällä 2010

Villakoiran ja Bichon Frisen turkinhoito

Trimmattavaksi tuodaan todella paljon koiria, joita katsellessa voi vain ihmetellä onko omistajalla mitään käsitystä kunnollisesta koiran hoitamisesta. Liian pitkät kynnet tai takkuinen ja likainen turkki voivat olla todella tuskallisia vaivoja aiheuttaen tassujen virheasentoja ja inhottavia ihotulehduksia. Trimmaaja ei voi helpottaa koiran tuskaa kuin hetkellisesti lyhentäessään kynnet ja leikatessaan turkin muutaman millin mittaiseksi siiliksi. Hän voi vain yrittää valistaa koiran omistajaa ja toivoa, että tämä kuuntelee. Kunnollinen turkinhoitaminen ei ole turhaa hössötystä vaan välttämättömyys sille, että koira pysyy terveenä ja onnellisena.

Villakoirien ja bichon frisejen turkinhoito on melko työlästä ja vaatii sitoutumista ja säännöllisyyttä. Mahdotonta se ei kuitenkaan missään nimessä ole! Koira kannattaa pestä viikon välein. Mikäli joka viikko pesun yhteyssä koiran turkki harjataan ja selvitetään perusteellisesti, sitä tarvitsee harvoin muuten enää harjata. Jos et halua käydä koirasi kanssa näyttelyissä voit myös leikata turkin lyhyemmäksi, jolloin se on paljon helpompi hoitoinen.

Huopaantunut isovillakoira

Mitä tarkoittaa takuton turkki?

Takuton turkki on turkki, josta villakoirille tarkoitettu villakoirakampa menee kaikkialta koiraa helposti läpi aivan turkin tyvestä asti. Se, että kampa menee turkista läpi muutaman päällyskarvan verran ei kerro turkin todellisesta kunnosta oikeastaan mitään. Turkki voi edelleen olla pohjasta pahasti huopaantunut ja kiristää koiran ihoa inhottavasti. Hyvin takkuista, huopaantunutta turkkia on oikeastaan mahdotonta saada selväksi tuottamatta koiralle suurta kipua. On paljon ystävällisempää koiraa kohtaan tällöin leikata turkki kokonaan pois.

Jos turkki ei ole pahasti takussa sen voi selvittää karstalla. Muista varoa, ettet raavi koiran ihoa karstatessasi koiraa. Jaa koiran turkki jakaukselle niin, että iho näkyy. Tämän jälkeen lähde karstaamaan turkkia edeten pikku hiljaa eteenpäin, pidä iho ja jakaus kokoajan näkyvissä. Etene näin koko koira läpi. Itse olen käyttänyt  takkujen selvittämiseen lapsille tarkoitettua muumisuihketta, joka suihkutetaan kuivaan turkkiin.

Karstausvideo

Pesu

Ennen pesua koiran turkista kannattaa harjata pahimmat takut pois. Osa takuista voi olla helpompi harjata auki vasta pesun jälkeen kun hoitoaine on ehtinyt vaikuttaa turkissa. Tämän jälkeen koira pestään kädenlämpöisellä vedellä. Huuhtele shampoo huolellisesti pois, sillä turkkiin jäänyt shampoo voi ärsyttää koiran ihoa. Tämän jälkeen levitä hoitoaine. Takkuihin hoitoainetta kannattaa levittää erityisen runsaalla kädellä. Anna vaikuttaa hetki ja huuhtele huolellisesti.

Anna koiran ravistella ja kuivaa se pyyhkeellä. Tämän jälkeen nosta koira pöydälle. Mikäli kyseessä ei ole trimmauspöytä pidä huoli, ettei pöydän pinta ole liukas. Voit esimerkiksi ostaa kumimaton palasen, jonka  päällä koiran on turvallisempi seistä. Aloita koiran kuivaaminen föönillä turkin lyhyemmistä osista, eli vartalosta. Lyhyt turkki saattaa ehtiä kuivua itsestään kiharaiseksi (mikä ei ole tarkoitus), jos aloitat turkin pidemmistä osista. Kun koira on kauttaaltaan ja huolellisesti harjattu ja kuivattu voi turkin trimmaamisen aloittaa.

 Trimmaus

Villakoirien konetyöt aloitetaan korvien alta kuonoa kohti, silmäkulman korkeudelta kuonon kärkeen. Katso, ettei koiralle jää alahuuliin rumaa pitkää karvaa. Tämän jälkeen mittaa koiran kuononpituinen osa sormillasi ja ajele koiran kaulaa pitkin samanpituinen osa lyhyeksi. Lopuksi muotoile kaulan ajeltuosa kolmionmuoitoiseksi niin, että se etenee kauniisti kaulalta korvien alle.

Kun olet saanut villakoiran pään ja kaulan ajeltua voit siirtyä tassukarvoihin. Villakoiran tassuista ajellaan vain tassuosa ei lainkaan jalkoja, joten lopeta karvojen ajelu riittävän aikaisin. Siisti varovasti varpaidenvälit ja tassun pohja. Kun kaikki koiran tassut on ajeltu nätisti lyhyeksi voit siirtyä häntään. Ajele koiralta noin 2 cm kohta hännäntyvestä. Ajele karvat pois myös koiran peräreiän ympäriltä, ettei uloste tartu koiran turkkiin.
Ajele koiran vatsa, sisäreidet ja sukupuolielimet. Erityisesti uroksilla saattaa karva likaantua ja takkuuntua hyvin epämukavalla tavalla sukukalleuksien ympäriltä, jos karva on liian pitkää. Koskee sekä villakoiria, että bichon frisejä!


Takuton, juuri pesty ja trimmattu Naomi nauttii lenkistä


lauantai 25. tammikuuta 2014

Uudet sivut!

Viimein uudet kotisivut: Tazzu ! Tarjoan villakoirien ja bichon frisejen kotitrimmausta Espoossa, sivuilla myös tietoa pitämistäni kursseista! :)


Hertta kotiutuu



Ensimmäinen yö Hertan kanssa sujui tosi hyvin. Se ei itkeskellyt juuri yhtään, vaan nukkui nätisti boksissaan aamuun asti. Alkuun Naomi ei oikein lämmennyt Hertalle, mutta pikku hiljaa alkaa näyttää, että niidenkin yhteiselo alkaa sujua.






sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Perhosia vatsassa!

Vatsa alkaa pikkuhiljaa täyttyä perhosilla, sillä meidän perheeseen muuttaa perjantaina uusi pörriäinen, Hjärta eli "Hertta" bolognesepentu! Hertta tulee meille sijoituskoirana kennel Bounienista. Olemme käyneet katsomassa Herttaa Nummelassa monet kerrat. Se on todella suloinen pikkuriiviö!



Bounien Jewel In The Rough

Hertan vanhempia ovat suloinen Dana FI MVA EE MVA LV MVA LT MVA BALT MVA Bicia's Keep On Showing ja komea Jedi FI MVA EE MVA LV MVA LV MVA BALT MVA Bounien Early Morning Shine.