keskiviikko 26. lokakuuta 2011

HAU agilityn möllikisat!

Lähdimme tänään kuumeestani huolimatta HAUn järjestämiin möllikisoihin. Seuranani oli Viivi ja Ada, Lilla pääsi katsomaan. Ensimmäinen startti meni hyvin ja tuli nolla rata. Ohjaukseni oli kuitenkin sen verran myöhässä, että siinä meni turhia sekunteja, vaikka reilusti ihanneajan alle päästiinkin. Todella hyvin Naomin kohdalla meni toinen startti. Ohjaajakaan ei sekoillut ihan niin paljon. Viivi ja Adakin saivat nollaradan, mutta eivät tällä kertaa yltäneet sijoille. Minä ja Naomi saimme 2. sijan! Todella hyvä fiilis!

Kiitokset vielä Viiville ja hänen isälleen kyydistä!

tiistai 25. lokakuuta 2011

sunnuntai 9. lokakuuta 2011

Agilitaillaan...

Naomin kanssa ollaan agilitailtu viime aikoina oikein ahkerasti. Kisoihinkin olisi tarkoitus jossain välissä keretä. Vielä treenailemme keppejä ja keinua niin voidaan alkaa kisaamaan. Sekä kepit, että keinu menettelevät mutta haluan niille vielä varmuutta, ennen kuin virallisissa menemme niitä kokeilemaan.

Olenpas kuitenkin valinnut jo kisat joihin olisimme menossa. Treenaaminen käy helpommin kun on jokin tietty tavoite mihin menessä mikäkin asia pitää olla kunnossa.

13.11 Porvoo ilmoittautuminen: 1.11
19.11. Vantaa/Hyvinkää 7.11.
20.11 Lohja 10.11
27.11. Helsinki 17.11.

sunnuntai 2. lokakuuta 2011

Tuulos



Tuomari: Anne Sume

Chamuel Naomi Sparkling Diamond
 ERI SA NUK 2.
"Erinomainen tyyppi, narttumainen kaunislinjainen pää. Erittäin hyvä asentoinen kaula, hyvä ylälinja ja häntä. Erinomainen etuosa. Turkki ei tänään parhaassa kunnossa. Liikkeissä häntä liikaa selänpäällä."

lauantai 1. lokakuuta 2011