sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Vauhdilla uuteen kevääseen




En ole kirjoitellut aikoihin. Nyt tässä kylmän, pimeän ja pitkän talven jälkeen alkaa heräilemään innostus agilitailuun jälleen. Voisin vaikka ilmoittaa Naomin muutamiin kisoihin. Koska viime kirjoitus kerrasta on niin pitkä aika en oikeastaan edes muista mitä kaikkea tällä välillä on tapahtunut. Syksyllä kisasimme vielä muutamat kisat SM-kisojen jälkeen. Muistaakseni ainut puhdas tulos oli nollavoitto BATin kisoista. 

Voittajassa kisasin putkikisoissa sekä Lillan ja Naomin kanssa. Meillä meni erittäin hyvin. Lilla juoksi koko matkan jopa niin kovaa kuin pääsi. Neito oli kyllä tuohon aikaan vähän pyöreässä kunnossa, joten vauhti ei ollut päätä huimaava. Yllätyksekseni Lilla ei alkanut edes pelleilemään. Olin pelännyt sen karkaavan koko radalta ja lähtevän juoksentelemaan päättömästi pitkin messuhallia. Näin ei kuitenkaan tapahtunut vaan Lilla suoritti radan erittäin hyvin lukuunottamatta ohitusta putkesta huolimattoman ohjaamiseni vuoksi. 
Naomilla meni myös oikein hyvin. Tauon jälkeen se kävi todella kuumana. Rata kuitenkin onnistui erinomaisesti Naomin osalta. Ikävä kyllä itse sekoilin ohjauksessa ja saimme valitettavia lisä sekunteja. Virheittä ei silti onneksi tullut ja sijoituimme 4. Sijoitus oli sinällään hyvä, sillä koska kyseessä oli leikkimielinen kilpailu maksin, medit ja minit kilpailivat kaikki samassa. Kisojen jälkeen työskentelin kenneljaoston "karkkibaarissa," joka tarjoili karkkia ryhmäkehiin päässeille.


Muuten emme olekkaan juuri mitään ihmeellisempää harrastaneet tai kisanneet lenkkeilyn lisäksi, mutta nyt kun aurinko alkaa tulla esiin piilostaan voisin jopa innostua ilmoittamaan Naomin muutamiin kisoihin! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti