lauantai 26. marraskuuta 2011

Suunnitelmia...


Ajattelin listailla ensi vuoden näyttelyt joihin olisi tarkoitus suunnata. Ulkonäyttelyt ovat enemmän makuuni, joten ensi vuonna koitamme käydä mahdollisimman monessa. Olen lähdössä Saksaan kesällä noin kuukaudeksi, joten todennäköisesti kesäkuussa emme kuitenkaan ehdi missään käymään. Täytyy toivoa, että osa onnistuisi. Nyt meillä on kuitenkin ihanasti aikaa keskittyä ainoastaan esiintymisen parantamiseen ja turkin kasvatteluun. Seuraavaan näyttelyyn on ainakin 5 kuukautta aikaa. <3

17.5. HELSINKI
9.-10.6. SALO
16.-17.6. HELSINKI KV
14.-15.7. FORSSA tai 14.-15.7. OULU KV 
21.-22.7. KEMI KV
28.-29.7. PORI KV
 11.-12.8. HELSINKI
18.8. KOUVOLA
19.8. HEINOLA
25.-26.8. TERVAKOSKI KV
1.-2.9. HELSINKI
8.-9.9. PORVOO

maanantai 21. marraskuuta 2011

Jyväskylä

Päivä ei alkanut kovin lupaavasti. Laittelimme Nooran kanssa Naomin turkkia kaikessa rauhassa, sitten Ella kiljaisee, että Janen kehä alkaisikin 10:10, eikä niin kuin hän oli katsonut sen alkavan. Pakkaannuimme autoon kauhealla kiireellä. Jane ei kuitenkaan ehtinyt kehään ajoissa. Olisi ollut mielenkiintoista saada arvostelu Hans Lehtiseltä. Junior handlerissa Ella ja Jane pääsivät hienosti jatkoon. 
Viivi lainailee Naomia kehään. Naomi ei kuitenkaan suostunut yhtään esiintymään hänen kanssaan, vaan katseli kokoajan minun perääni. Ei auttanut edes, että häivyin paikalta. Katselen finndogsin shampoo valikoimaa rauhassa ja satun vilkaisemaan kelloa. Naomin rotu oli jo alkanut! Naomi on kuitenkin edelleen Viivin kanssa kehässä. Kun olin aikani heilutellut kehän laidalta, niin Viivi näki minut. Nyt oli jo kiire rotu kehään, viimeistely oli vielä tekemättä.
Onneksi viimeisteltävää ei hirveästi ollut ja ehdimme saada Naomin ihan hyvään kuntoon. Sitten mentiinkin jo kehään. 
Naomi esiintyi todella hienosti ja innokkaasti. Nuorissa oli 6 (?) koiraa, joista Naomi pääsi mahtavasti 1.! :)
PN kehässä Naomi oli 5., vaikka kyseessä ei ollutkaan "virallinen" sijoitus, niin olin todella tyytyväinen, sillä tuomari laittoi Naomin silti useamman valionkin edelle. :)


ERI SA NUK 1. PN 5.

"Very nice bitch. Excellent type. Beautiful head. I like her neck and topline. Correct angulation. Good coat quality. Typical movement. Well presented."

Naomin seisotuskuvasta huomaa kuitenkin, ettei neidillä hirveästi turkkia ole. Niskassa saisi olla paljon enemmän ja osalla nuorista oli huomattavasti enemmän karvaa. Kun Naomi seisoi paras narttu kehässä valioilla ja avoimilla nartuilla on kaksin, ellei kolmin kertainen määrä karvaa.  Nyt on meilläkin luvassa pitkä tauko näyttelyistä. Kasvattelemme lisää turkkia ja koitamme parantaa esiintymistä. Jos sitä vaikka kesällä palattaisin kehiin. ;)

Lauantaina Viivi kisasi leonbergillä.
Ella ja Jane junior handler kehässä.



maanantai 7. marraskuuta 2011

Näytteillä

Naomi on pyörinyt muutamassa rotukehässä taas. Vielä Jyväskylä on edessä ja sitten tulee piiiitkä tauko, jonka aikana petrataan esiintymistä ja kasvatellaan turkkia.

30.10 Seinäjoki ERI NUK 3. 

"Mukava narttu. Feminiininen. Hyvä pää ja ilme. Purenta oikea. Hieman eteenpäin työntyvä suora lapa, hyväasentoinen etujalan ylävarsi.
Hyvä eturinta, hieman kevyt rintakehä. Hyvä lanne ja erinomaiset kulmaukset takaa. Liikkuu mukavasti kaikista suunnista katsoen." 

Luokassa oli 5 koiraa ja olin sijoitukseemme ihan tyytyväinen. ERIstä sai myös iloita, sillä tuomari jakeli reilulla kädellä EHta ja Hta.





 5.11. Tarto NUK 1. PN 3.!

"Very nice female. Typical head. Good neck & topline. Good angulation. Nice movement, nice character" ERI (Virossa ei jaeta SAta)

 6.11. Tarto ERI NUK 1. PN 4. (Virossa ei jaeta SAta)
- Arvostelu tulossa-






Erityisesti lauantaihin olen todella todella tyytyväinen, sillä Naomi meni jopa valion edelle! Naomi ei kuitenkaan ollut ainoa, joka menestyi. Pieni Chili vauva oli molempina päivinä hienosti ROP pentu!

Rousku sai molempina päivinä ERIn ja kivan arvostelun. Roskulla alkaa olla jo todella upea turkki! :)

keskiviikko 2. marraskuuta 2011

Agility on ihanaa!

Naomin kanssa ollaan taas vähän agilitailtu. Olemme nyt harrastaneet 3 kk, kaikki muut esteet menevät keinua lukuun ottamatta. Ensi vuoden alussa ajattelin, että voisimme aloittaa kisaamisen ykkösissä. Keinulle vielä vähän varmuutta niin se taitaa, sitten olla siinä. :)

Jos video ei toimi sen voi katsoa painamalla TÄSTÄ.